Laatupolitiikka

Saferoad Suomi Oy:n johto määrittelee yrityksen laatupolitiikan, jonka perustana on konsernitason
laatupolitiikka yhdistettynä paikallistason vaatimuksiin.

Yrityksen johto sekä koko henkilökunta sitoutuvat
noudattamaan laatupolitiikkaa osana päivittäistä työtään. Odotamme myös yhteistyökumppaneiden
sitoutuvan laatupolitiikkamme mukaiseen työskentelyyn.


Osana yritysvastuuta pyrimme varmistamaan, että taloudellinen kannattavuutemme on linjassa
yrityksemme arvojen kanssa, joita ovat välittäminen, määrätietoisuus ja rehellisyys.


Ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu sekä hyvä hallintotapa (ESG) ovat meille ensisijaisen tärkeä tavoite
vastataksemme nykyisiin ja tuleviin vaatimuksiin sekä ollaksemme vastuullinen toimija alallamme.


Toimintamme ja ajatustemme perustan muodostavatkin kestävän kehityksen kolmen pilarin tasapaino;
ekologisuus, sosiaalisuus sekä taloudellisuus.Resursseja ja kasvihuonekaasuja säästämällä
pienennämme hiilijalanjälkeämme.


Ihmiset ovat kaiken toimintamme ydin. Panostamme riskien ennaltaehkäisyyn ja työsuojeluun, sekä
edistämme työntekijöidemme ammattilista kehittymistä tukemalla heidän koulutusmahdollisuuksiaan.


Tämän laatupolitiikan mukaisesti yrityksen johto sekä kaikki työntekijät sitoutuvat:
• Noudattamaan kaikkia asiaankuuluvia lainsäädännöllisiä ja sitovia velvoitteita
• Parantamaan ja ylläpitämään yrityksen toiminnan laatua ja laadunhallintajärjestelmää
• Tavoittelemaan jatkuvasti parantuvaa asiakastyytyväisyyttä
• Olemaan tietoisia turvallisuuteen, terveyteen ja ympäristönsuojeluun liittyvistä vaaroista ja
riskeistä ja huomioimme ne päivittäisessä toiminnassamme.


Yhtiön laatupolitiikka viestitään kaikille yrityksen työntekijöille, jotta voidaan varmistaa, että vaatimukset ja
vastuut ovat tiedossa, ja että he osallistuvat aktiivisesti kaikkiin laatuun, ympäristöön ja työturvallisuuteen
liittyviin prosesseihin.